Vaikutukset kortinhaltijoille
Yhtenäisen euromaksualueen SEPAn toteutuminen näkyy kortinhaltijoille maksukorttien muuttumisena SEPA-kelpoisiksi, kansainvälisiksi debitkorteiksi sekä sirumaksamisen lisääntymisenä. Debitkortit mahdollistavat sen, että kortinhaltija voi maksaa kortillaan ostoksia joka maassa SEPA-alueella samoin kuin kotimaassa.
Maksukuitin allekirjoittamisen sijasta asiakas hyväksyy maksun näppäilemällä tunnusluvun. Tämä merkitsee henkilökohtaisen tunnusluvun käytön laajenemista pelkästä automaattikäytöstä kaikkeen kortilla maksamiseen. Maksukortin henkilökohtaisen tunnusluvun muistaminen ja sen näppäileminen sekä säilyttäminen turvallisesti on jatkossakin tärkeää.
Kokonaan allekirjoitus ei kuitenkaan poistu. Ulkomailla maksukuitti saatetaan yhä allekirjoittaa ja kortin salliessa myös muissa poikkeustapauksissa.
Kuluttajia koskevat myös muut SEPA-muutokset: tilisiirrot ja suoraveloitukset. Kotimainen pankkitilinumero muuttuu kansainväliseen IBAN-muotoon (International Bank Account Number) myös kotimaisessa maksamisessa 1.7.2010 alkaen.
SEPA-suoraveloitus eroaa kotimaisesta suoraveloituksesta mm. siten, että siinä oikeus suoraveloitukseen annetaan suoraan laskuttajalle, ei pankille. Vaihtoehtona SEPA-suoraveloitukselle laskuttajat tulevat käyttämään verkkolaskua.