Poliisi on ottanut kiinni ryhmän jonka epäillään kopioineen maksukortteja (2.9.2011)
Järvenpään poliisilla on tutkittavana useita maksuvälinepetoksia sisältävä rikossarja. Kuuden ulkomaalaismiehen ja kahden ulkomaalaistaustaisen naisen muodostaman ryhmän epäillään valmistaneen useita luottokorttien kopioita pankkiautomaatteihin kiinnitettyjen kopiointilaitteiden avulla.
Kopiointia epäillään tapahtuneen ainakin Järvenpäässä, Mäntsälässä, Lahdessa ja Espoossa. Poliisi on ottanut kiinni kuusi epäiltyä, joista kolme on vangittu ja kolmea esitetään vangittavaksi tulevana viikonloppuna.
Kortinmyöntäjät ottavat tarvittaessa yhteyttä kortinhaltijoihin korttien sulkemiseksi.
Ohjeita väärinkäytön estämiseksi
Kortin käytössä kehotetaan tarkkaavaisuuteen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Paras turva rikollisia vastaan on suojata kortin tunnusluku aina sitä syöttäessä peittämällä näppäimistö esimerkiksi toisella kädellä, riippumatta siitä missä korttia käyttää.
Mikäli automaatissa tai sen toiminnassa ilmenee jotakin epäilyttävää (esim. kortti jää automaattiin tai kortinlukijaan on kiinnitetty ylimääräisiä laitteita), on tapahtuma syytä keskeyttää ja ilmoittaa epäilyistä viipymättä automaatilta löytyviin yhteystietoihin.
Jos käteisnoston tai maksutapahtuman yhteydessä on ollut jotain epäilyttävää, kortin mahdollinen väärinkäyttö saadaan estettyä ilmoittamalla korttien sulkupalveluun (24 h/vrk) kotimaassa puh. 020 333, ulkomailta +358 20 333 tai omaan pankkiin.