Maksaminen
Sirumaksaminen
Sirumaksupäätteiden tulo kauppoihin tapahtuu vähitellen siirtymäkauden aikana. Liikkeet päättävät investoinneistaan oman tai kauppaketjunsa aikataulun mukaisesti. Suomessa on käytössä jo kymmeniä tuhansia sirumaksupäätteitä käytössä. Sirumaksupäätteillä maksamisesta saadaan entistä turvallisempaa ja sujuvampaa.
Sirukortilla sirumaksupäätteessä maksettaessa asiakas ei enää allekirjoita kuittia, vaan hyväksyy maksun syöttämällä kortin tunnusluvun. Jos liikkeessä ei ole vielä käytössä sirumaksupäätettä, kortista luetaan vanhaan tapaan magneettijuova ja maksu hyväksytään allekirjoittamalla tosite. Kummassakaan tavassa kassahenkilölle ei näy muita tietoja kuin kortin numero ja kortin tarjoamat maksutavat. Tilitiedot tai kortilla oleva käyttövara eivät siis koskaan välity toiselle osapuolelle.
Maksutapahtuma on mahdollista keskeyttää jos esimerkiksi summa, käyttötapa tai tunnusluku on näppäilty väärin. Jos maksutapahtuma keskeytetään ennen maksun hyväksyntää eli tunnusluvun syöttöä, ei erillistä kuittia tulostu. Veloitusta ei siis tapahdu, mikäli syötettyä tunnuslukua ei hyväksytä Enter/OK-näppäimellä. Tapahtuma keskeytyy automaattisesti, jos kortti otetaan liian aikaisin kortinlukijalaitteesta.
Liikkeissä on käytössä usean laitevalmistajan maksupäätteitä. Eri valmistajien laitteiden merkittävimmät erot liittyvät kortin syöttösuuntaan sekä näppäinten ja näytön kokoon. Laitteiden näppäimistöjen järjestys, väritys ja toiminnallisuus ovat pääsääntöisesti samoja laitevalmistajasta riippumatta. Esimerkiksi ravintoloissa voidaan käyttää langattomia päätteitä, jolloin lasku voidaan maksaa nousematta pöydästä ilman että kortti viedään näköpiiristäsi.
Lue lisää kortilla maksamisen erityistilanteista.